Rocky Race

Kaarinan Sädetytöt osallistuivat Lounais-Suomen Partiopiirin Rocky Race -partiotaitokilpailuihin lauantaina 26.4. neljän kisavartion voimin. Mukana olivat Tammenterhot ja Persikat 10-13 -vuotiaiden seikkailijasarjassa sekä Mansikat ja Matkijanärhet 12-17 -vuotiaiden oranssissa sarjassa. Mansikat kirjoittivat kokemuksistaan osallistuttuaan ensimmäistä kertaa isojen kisoihin:

Olimme kisaamassa Raisiossa Kerttulan koulun ympäristössä. Paikalla piti olla 8 ja kisa alkoi 9.30. Ensimmäisenä tehtävänä oli tarkoitus tehdä skuutti, mikä piti testata myöhemmin. Meidän skuutista puuttui etupyörä, joten testaaminen oli hankalaa. Kivoimpia tehtäviä oli: Rambo, Skuutti, Taivuttelu, Rocky Road, Purilainen, Pölli ja Kukkarokivi. Rambossa piti juosta esterata ja muistaa kuva ja vastata kysymyksiin. Purilaisessa piti tehdä hampurilainen keskellä heinäpeltoa trangialla ja me onnistuimme sytyttämään ”heinäpalon”. Pöllissä piti 4 ahtautua pöllille ja Tinna ei päässyt mukaan tehtävään. Hauskimpia muistoja olivat: ruohopalo, pölli, se kun Kikan huiviin tippui Tinnan salaatinkastiketta ja paljon muuta.

– Mansikat

Kohta liitää Matkijanärhien lennokki
Kohta liitää Matkijanärhien lennokki
Mansikat paistamassa hampurilaista
Mansikat paistamassa hampurilaista
Tammenterhot testaavat skuuttiaan
Tammenterhot testaavat skuuttiaan
Mansikoiden skuutti ja irronnut etupyörä
Mansikoiden skuutti ja irronnut etupyörä