Jäsenille

Jäsenedut

Liittymällä partioon, pääset osaksi suomalaista ja kansainvälistä partioyhteisöä.

Jäsenmaksua vastaan voit osallistua viikoittain partiotoimintaan Kaarinan Sädetytöissä. Lisäksi sinulla on mahdollisuus osallistua retkiin, leireihin, kilpailuihin, tapahtumiin ja koulutuksiin.

Merkit

Kaarinan Sädetyttöjen jäsenmaksuun sisältyy seuraavat merkit ja tunnukset: partiohuivi, huivimerkki, osmonsolmu, lupausmerkit, ikäkausimerkit, päätösmerkit, jälkimerkit, taitomerkit ja tarppomerkit. Merkkejä jaetaan koloilloissa ja lippukunnan tapahtumissa, kun ne ovat tulleet ajankohtaisiksi.

Partio-lehti

Partio-lehti on Suomen Partiolaisten tärkein tiedotusväline ja se postitetaan täyden jäsenmaksun (I-maksun) maksaneille kotiin. Lehdestä löytyy ajankohtaisten asioiden lisäksi paljon mielenkiintoista luettavaa sekä tehtäviä perheen pienimmille.

Repolainen

Repolainen on Lounais-Suomen Partiopiirin jäsenlehti. Repolainen ilmestyy kuusi kertaa vuodessa. Kolme vuosittaisista numeroista on ns. jäsennumeroita, jotka postitetaan kaikille täyden jäsenmaksun (I-maksun) maksaneille piirin partiolaisille. Loput numerot postitetaan kaikille 15 vuotta täyttäneille täyden jäsenmaksun maksaneille.

Tapaturma-, matkatavara- ja vastuuvakuutus

Suomen Partiolaisilla on Järjestövakuutus LähiTapiolassa. Vakuutukseen sisältyy vastuu-, tapaturma-, matkustaja- ja matkatavaraturvat. Vakuutus on voimassa partion jäsenmaksun maksaneilla partiolaisilla partiotoiminnassa.

Partiovakuutus on aina tapaturma- ja matkavakuutuksen osalta toissijainen. Vahingon sattuessa korvausta haetaan ensisijaisesti vakuutetun omasta vakuutuksesta.

Lisätietoja partiovakuutuksesta ja vahinkoilmoitusten täyttämisestä.

Alennusta ulkoilukaupoista

Partion jäsenenä saat 10 % alennusta Scandinavian Outdoorin (alennus ei koske partiotuotteita) ja Partioaitan normaalihintaisista tuotteista. Alennuksen saa näyttämällä partion jäsenkorttia joko paperisena tai sähköisenä versiona.

Alennusta majoituksesta

Partion jäsenenä saat 10 % alennuksen normaalista Suomen Hostellijärjestön majoitushinnasta sekä Kansainvälisen hostellikortin alennettuun hintaan.