Mitä?
Perhepartion tapaamiset järjestetään noin kerran kuukaudessa sunnuntaisin. Tapaamisissa leikitään, retkeillään lähiluonnossa, askarrellaan ja harjoitellaan tärkeitä arjen taitoja. Jokainen tapaaminen sisältää hauskan ja opettavaisen teeman, kuten luonnontuntemusta, kädentaitoja tai retkeilytaitoja. Perhepartio ei vaadi aiempaa partiokokemusta tai erityisvarusteita, pelkkä sään mukainen vaatetus riittää.
Kenelle?
Perhepartio on harrastus alle kouluikäisille lapsille vähintään yhden oman aikuisen kanssa. Lapset osallistuvat perhepartioon aina oman aikuisen kanssa ja ovat koko ajan oman aikuisen vastuulla. Aikuinen voi olla lapsen huoltaja tai joku muu läheinen aikuinen.
Mitä maksaa?
Partion jäsenmaksu koostuu Suomen Partiolaisten, Lounais-Suomen Partiopiirin ja Kaarinan Sädetyttöjen jäsenmaksuista, jotka laskutetaan yhdessä vuosittain. Vuonna 2027 jäsenmaksu on 3-6-vuotiailta 16 € ja yli 6-vuotiailta 82 €. Alle 3-vuotiailta ei peritä jäsenmaksua. Ikä lasketaan syntymävuoden mukaan. Tämän lisäksi retkistä ja leireistä peritään osallistumismaksu, esimerkiksi viikonloppuretki maksaa 20-30 euroa.
Miten mukaan?
Otamme uusia jäseniä pitkin vuotta. Täytä jäsenhakemus tai kysele lisätietoa sähköpostitse osoitteesta info@sadetytot.net. Paikat täytetään jäsenhakemusten saapumisjärjestyksessä. Jäseneksi liitetään jokainen perhepartioon osallistuva.
Jäsenyyksiä hallitaan partiorekisterissä, jota kutsutaan Kuksaksi ja käytetään Asiointipalvelun kautta. Rekisteriin lisätään ensin aikuisen tiedot. Samalla aikuinen tekee itselleen PartioID:n, eli tunnuksen, jolla kirjaudutaan partion Asiointipalveluun. Alaikäiset lapset lisätään Asiointipalvelussa. Valitse ylävalikosta Perhe ja sieltä Lisää huollettava. Lisää perhepartioon osallistuvan lapsen tiedot. Valitse Tallenna ja tee jäsenhakemus. Muista tehdä jäsenhakemus myös aikuiselle, jos et tehnyt sitä samalla kun rekisteröidyit. Hakemuksen voi tehdä Asiointipalvelussa: valikosta Jäsenyys ja Jäsenhakemus.
Jos aikuisella on jo PartioID-tunnukset, voit kirjautua suoraan sisään Asiointipalveluun.
Jos kaipaat apua, ota yhteyttä info@sadetytot.net.
