Sädetyttöjen 22 sudenpentua, yhdeksän seikkailijaa, kaksi tarpojaa, yksi samoaja, kolme vaeltajaa ja kolme aikuista olivat syysretkellä yhdessä Ankkalinnan väen kanssa.
Retkellä pyydystettiin ötököitä, opittiin uusia asioita, leikittiin, suunnistettiin, syötiin, kisailtiin ja nukuttiin kaminateltassa. Kivaa siis oli! Muistoksi retkestä kaikki saivat tehdä itselleen hienon, kultaisen ansiomerkin.
