Tammileirillä seikkaillaan lohikäärmeiden maassa

Sädetyttöjen sudenpennut ja seikkailijat leireilevät parhaillaan Sauvon Ahtelassa Lounais-Suomen Partiopiirin piirileirillä. Tammileirille osallistuu noin 3000 pientä ja vähän isompaakin partiolaista ja leiri kestää torstaista sunnuntaihin…

Partio alkaa taas, tule mukaan!

Partion viikkotoiminta alkaa taas kesän leirien jälkeen. Eilen 18.8. koko lippukunta kokoontui yhteiseen aloituskokoukseen, jossa virittäydyttiin partiofiilikseen mukavalla rastiradalla. Koloillat alkavat viikolla 35. Mukaan mahtuu…

Terveisiä Mehiläisiltä!

Mehiläiset ovat olleet partiossa nyt jo melkein vuoden. Tässä Media-taitomerkkiä varten otettuja kuvia Mehiläisten puuhista tämän kevään aikana.

Sädetytöt on haastettu!

Kolon pöllöä ja muita ötököitä ärsyttää roskaaminen. Sädetytöt on nyt haastettu keräämään ainakin yksi roska päivässä viikon ajan. Huomisesta alkaen kerätyt roskat ja kaikki muut…

Päiväretkellä kaupungissa

Leppäkertut ja Tammenterhot starttasivat kevään retkikauden päiväretken merkeissä 26.1. Retken reitti koki aikamoisia mullistuksia, mutta kivaa oli silti.